Teki mieli jotain hyvää, mutta ei äklömakeaa. Toin Savosta meiltä kotoa tuoreita mustikoita tänne Helsinkiin ja niistä inspiroituneena päädyin kehittelemään astetta terveellisemmän mustikkapaistoksen reseptin! Jottei kuitenkaan mentäisi ihan liian sokerittomaksi, kävin ostamassa kuitenkin kaupasta Fazer Yosan vaniljajäätelöä... :D
Vegaanisia jäätelöitä on tullut viime vuosina tosi paljon lisää kauppoihin, mistä oon aika onnellinen. Omia suosikkeja on Alpron hasselpähkinäsuklaa, Fazer Yosan tyrni ja vanilja sekä Ben&Jerry'sin Coconutterly Caramel'd. Jymyn vegaanisista jätskeistä minttusuklaa on kans hyvää ja haluaisin maistaa heidän uutuutta nimeltään kaksi marjaa. 3 Kaverin jäätelöistä lakritsi&kookos on paras, mutta jos oikein kauhea makeanhimo on, niin valinta on suklaa&pähkinäkinuski. Oatlyn jätskit on mielestäni perushyviä, joita ostan myös satunnaisesti. Ja ainiin! Mielestäni Ainon puolukkahyve on lähimpänä maitojäätelöä. Se on aivan ihanan pehmeää, mutta kerralla en pysty syömään paljoa. Jotenkin se on niin makeaa.
Mutta mennääs reseptiin! Tässä mustikkapaistoksessa on kolme kerrosta: rukiinen pohja, mustikkakerros ja murupäällinen. Alkuperäisessä ohjeessa oli vain nuo kaksi ylintä, mutta halusin itse lisätä reseptiin pohjan, koska mielestäni se kaipasi sitä. Sen voi myös siis jättää pois. Alkuperäinen resepti löytyy täältä.
Terveellisempi mustikkapaistos (M)
Pohja:
1 3/4 dl vehnäjauhoja
3/4 dl ruisjauhoja
1/3 tl leivinjauhetta
1 rkl sokeria
ripaus suolaa
1/2 dl maidotonta margariinia sulatettuna
3-4 rkl vettä
1. Lämmitä uuni 200 asteeseen.
2. Sekoita jauhot, leivinjauhe, suola ja sokeri. Lisää joukkoon sula margariini ja ala muotoilla taikinasta palloa. Lisää vettä, kunnes pallo on muotoiltava.
3. Painele 20cm vuokaan ja pistele pohjaan reikiä.
4. Paista uunissa noin 10 minuuttia.
5. Laske uunin lämpötila 175 asteeseen.
Mustikkaseos:
600-800g mustikoita
3 rkl maissitärkkelystä
1. Sekoita mustikat ja maissitärkkelys.
2. Levitä esipaistetun pohjan päälle.
Muruseos:
2 dl kaurahiutaleita
1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl kanelia
2 rkl hunajaa
1 1/2 rkl maidotonta margariinia sulatettuna
1. Sekoita kaurahiutaleet, vehnäjauhot ja kaneli.
2. Lisää joukkoon tasaisesti hunaja ja sula margariini. Sekoita hyvin.
3. Murustele tasaisesti mustikoiden päälle.
4. Paista 175 asteessa noin 45 minuuttia.
5. Nauti jäätelön tai vaniljakastikkeen kera!
Mukavaa alkavaa viikkoa!
-Jenska-
Jenska
maanantai 12. elokuuta 2019
tiistai 6. elokuuta 2019
Elämää ilman juustoja ja maidoton risotto -resepti
Maitotuotteista kaipaan eniten juustoja ja jäätelöä. Jäätelöistä olen kuitenkin löytänyt ihania vegevaihtoehtoja, joten harvemmin nykyään tekee mieli kunnon maitojäätelöä. Juustojen suhteen on eri juttu. Harvemmin vegaaniset juustot maistuvat niin hyvältä kuin esimerkiksi oikea emmental, mozzarella, feta tai parmesan. Pizzassa ne eivät sula samalla tavalla ja turhan usein kookosöljy maistuu läpi. Tykkäsin myös ihan tosi paljon juusto- ja viini-illoista ennen maidottomuuttani. Rakastan myös italialaista ruokaa. Pizzat, pastat ja etenkin risotot on mun lempiruokia. Risotto on sellainen, etten ole löytänyt sitä mistään ravintolasta (vielä) vegaanisena. Harmittaa.
Mutta hätä ei ole tämän näköinen! Nimittäin tykkään itse valmistaa risottoa ja löysin noin vuosi sitten ohjeen cashew-parmesaniin, joka oikeasti maistuu hyvältä ja kelpaa myös poikaystävälle oikean parmesanin korvikkeeksi. Tehtiin nyt viikonloppuna fenkolirisottoa, johon lisättiin tätä cashew-parmesania ja paistettiin vielä savulohta päälle. Tästä tuli niin hyvää, että päätin jakaa tän reseptin myös täällä blogissa.
Risotto on vegaaninen, kun jätät kalan pois. Valmistus kannattaa aloittaa cashew-parmesanista, sillä se kyllä säilyy. Fenkolilisäkkeeseen kannattaa pilkkoa ainekset valmiiksi ja valmistaa se risoton valmistuksen ohessa tai ennen risottoa. Risotto kuitenkin vaatii jatkuvaa huomiota sitä valmistettaessa. ;) Valmiiksi savustettu lohi maustettiin toiselta puolen myllysuolalla ja pippurilla. Sen jälkeen käytettiin nopeasti pannulla, kun risoton valmistus alkoi olla loppuvaiheessa, jotta se oli lämmintä tarjottavaksi.

Risotto (M, V)
1. Valmista kasvisliemi litrasta kuumaa vettä ja kahdesta kasvisliemikuutiosta.
2. Kuumenna öljy isolla pannulla. Lisää sahrami tässä vaiheessa, jos päätit käyttää sitä. Sahrami tuo risotolle ihanan värin ja makua. Lisää sipuli ja valkosipulin kynnet ja kuullota noin 5 minuuttia.
3. Lisää risottoriisit pannulle ja paista niitä noin 2 minuuttia.
4. Lisää nyt valkoviini tai sitruunan mehu ja kuori. Anna kiehahtaa pois.
5. Ala lisätä kasvislientä 1 dl kerrallaan. Lisää seuraava, kun edellinen on haihtunut. Jatka näin, kunnes risotto ei ole enää kovaa vaan "al dente" eli siinä on kuitenkin vielä purutuntumaa.
6. Lisää sekaan fenkolilisäke ja oman makusi mukaan cashew-parmesania (ohjeet alla).
7. Jauha vielä annosten päälle mustapippuria myllystä.
Fenkolilisäke risotolle
Cashew-parmesan
- 1 sipuli TAI pari salottisipulia
- 3 valkosipulin kynttä
- 2-3 rkl oliiviöljyä
- (1 tl sahramia, voit jättää halutessasi pois)
- 3 dl risottoriisiä
- 1 dl kuivaa valkoviiniä TAI 1 sitruunan mehu ja kuori
- 1 l vettä
- 2 kasvisliemikuutiota
- mustapippuria
1. Valmista kasvisliemi litrasta kuumaa vettä ja kahdesta kasvisliemikuutiosta.
2. Kuumenna öljy isolla pannulla. Lisää sahrami tässä vaiheessa, jos päätit käyttää sitä. Sahrami tuo risotolle ihanan värin ja makua. Lisää sipuli ja valkosipulin kynnet ja kuullota noin 5 minuuttia.
3. Lisää risottoriisit pannulle ja paista niitä noin 2 minuuttia.
4. Lisää nyt valkoviini tai sitruunan mehu ja kuori. Anna kiehahtaa pois.
5. Ala lisätä kasvislientä 1 dl kerrallaan. Lisää seuraava, kun edellinen on haihtunut. Jatka näin, kunnes risotto ei ole enää kovaa vaan "al dente" eli siinä on kuitenkin vielä purutuntumaa.
6. Lisää sekaan fenkolilisäke ja oman makusi mukaan cashew-parmesania (ohjeet alla).
7. Jauha vielä annosten päälle mustapippuria myllystä.
Fenkolilisäke risotolle
- 2 fenkolia
- 2 dl kevät- tai ruohosipulia (meillä ei ollut kaupassa kevätsipulia, muuten olisin käyttänyt sitä)
- 2 rkl maidotonta Keiju-margariinia (sininen Keiju)
1. Paloittele fenkolit ja silppua kevät- tai ruohosipuli.
2. Kuumenna margariini pannulla ja kuullota kasvikset siinä.
3. Lisää valmiin risoton sekaan.
Cashew-parmesan
- 1 dl cashewpähkinöitä
- 2 rkl ravintohiivahiutaleita
- ripaus suolaa
1. Aja ainekset yleiskoneessa tai tehosekoittimessa sekaisin. Voit jättää halutessasi tekstuuria massaan. Itse tykkään, että parmesan on aika hienoa.
2. Säilytä ilmatiiviissä astiassa jääkaapissa. Parmesan säilyy useita viikkoja.
Vegaanisia juustoja oon testaillut monia ja oon tykännyt itse Valion Oddlygood -tuotteista. Etenkin smoked-versio on oudolla tavalla nimensä mukaisesti hyvää. Myös Ilon vegaanin pizzamuru ja Violifen Block on maistunut itselle. Oisko teillä vinkata hyviä maidottomia juustoja? Mozzarellasta oon tykännyt hurjasti, joten sen tilalle on vielä korvike etsinnässä.
"Vuustoisin" terveisin,
- Jenska -
"Vuustoisin" terveisin,
- Jenska -
torstai 1. elokuuta 2019
Yks, kaks, jäi blogi hetken ajaks
Heippa,
ja onpas hassua. Nimittäin lueskella noita muutamaa blogitekstiä parin vuoden takaa. Blogi jäi silloin sen vuoksi, että lähdin Saksaan vaihtoon ja aloin pitää siellä vaihtari-blogia. Sitten tuli kiireinen kevät, kandi, kesätyöt, maisteriopintojen puristaminen vuoteen... Selitykset sikseen. Ei vain ollut aikaa eikä innostusta kirjoittaa. Muutenkin edelleen mennään fiilispohjalta, koska ihan vain omaksi iloksi tätä blogia kirjoittelen (mistä ehkä kertoo myös seuraajien vähäinen määrä :D).
Päivitetääs hieman tilannetta. Vaihtoni jälkeen minulla todettiin maitoallergia. En siis kärsinyt IBS:tä, vaikka niin luulin ja niin lääkäri muutama vuosi sitten väitti. Olen siis siirtynyt täysin maidottomaan ruokavalioon, mutta vegaani en ole. Syön kuitenkin enemmän kasvisruokia kuin ennen. Ajatus tähän blogiin palaamiseen lähtikin juuri maidottomuudesta. Haluan jakaa vinkkejä ja reseptejä maidottomaan ruokavalioon sekä avata ajatuksiani hyvinvoinnista yleensä. Hyvinvointiin liittyy myös valintoja. Esimerkiksi vaikka ennen rakastin jäätelöä, en suostu enää syömään lehmän maidosta tehtyä jäätelöä. Onneksi(!) on vegaaniset jäätelöt, joihin oon ihan rakastunut! Näistäkin voisi tehdä ihan oman postauksen, vaikka kesä alkaakin olla jo loppusuoralla.
Elämässä on myös tapahtunut isoja muutoksia. Valmistuin nyt heinäkuussa kauppatieteiden maisteriksi ja muutimme kesäkuun lopussa Helsinkiin. Aloitan myös uudessa työssä elokuussa, mitä odotan ihan todella paljon! Helsinki on ihana, mutta on siinä vielä totuttelua tällaiselle Sonkajärvellä varttuneelle tytölle. :)
Sellaista siis. Palaillaan luultavasti maidottoman reseptin parissa ensi postauksessa!
Ihanaa kesäpäivää sulle!

sunnuntai 13. elokuuta 2017
Synttäreitä ja bataattisuklaakakkua (GL, M)
Heips,
Sitä vanhettiin taas vuodella, nimittäin nyt sitä ollaan 21 vuotta. Myös poikaystävälläni on pari päivää ennen minua synttärit, joten vietimme yhteisen synttäriviikonlopun käymällä Hailuodossa ja ulkona syömässä. Valmistimme myös toisillemme aamiaiset, poikaystäväni minulle lauantaina ja minä hänelle sunnuntaina. ❤
Hailuoto on kaunis saari ja kunta Oulun lähettyvillä, minne pääsee lautalla. Otimme piknik-eväät mukaan ja menimme rannalle nauttimaan päivästä kera skumpan ja muutaman kirjan.
Hailuoto onkin yksi Oulun seudun kuuluisimpia turistikohteita ja voit lukea siitä lisää täältä.
Synttäreiden kunniaksi tein bataattisuklaakakun, jonka päälle tuli taatelikuorrute ja tuoreita mansikoita. Tästä tuli niin hyvää! Kannattaa antaa kakun odottaa seuraavaan päivään, sillä pohjan maku paranee jääkaapissa yön yli. Pohja on tehty mukaillen Terveelliset herkut -blogin reseptiä. Mums!
Bataattisuklaakakku (GL, M)
Pohja:
250 g bataattia
2 munaa
2 rkl raakakaakaojauhetta
2 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 dl ruokokidesokeria
1 tl leivinjauhetta
0,5 dl maitojuomaa (esim. mantelimaito)
Keitä bataatit ja soseuta ne esimerkiksi yleiskoneessa/sauvasekoittimella maitojuoman kanssa.
Vaahdota munat kunnolla ruokokidesokerin kanssa ja yhdistä bataattisoseeseen.
Yhdistä kuivat aineet ja siivilöi nekin mukaan taikinaan.
Vuoraa 18cm-kokoinen irtopohjavuoka leivinpaperilla ja voitele reunat kookosöljyllä. Paista taikinaa 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.
Jäähdytä kunnolla ennen kumoamista!
Taatelikuorrute:
10-15 taatelia
0,5-1 dl vettä
1 rkl kookosöljyä
Lisäksi tuoreita mansikoita
Laita kaikki ainekset yleiskoneeseen/blenderiin ja tarkista koostumus. Lisäile vettä tai taateleita haluamasi koostumuksen mukaan.
Levitä kuorrute jäähtyneen ja tarjoiluastialle kumotun pohjan päälle.
Koristele mansikoilla!
Huom! Kakku ei välttämättä sovi IBSistä kärsiville. Bataatti ja taateli voivat aiheuttaa oireita. Itselläni maha kestää hyvin bataattia, mutta taatelia vain tietyissä määrin. Yksi pala kakkua päivässä ei kuitenkaan aihettanut vatsakipuja. :)
Mukavaa alkavaa syksyä!
♥ Jenska

sunnuntai 6. elokuuta 2017
Pieni karhunkierros ja ajatuksia "oikeasta" määrästä liikuntaa
Heippa,
Viimeiset viikot ovat kyllä olleet tekemistä täynnä, sillä toissa viikonloppuna matkasimme poikaystävän kanssa Kuusamoon ja samana viikonloppuna siskoni tuli käymään Oulussa sunnuntaista maanantaihin. Viime viikonloppu menikin sitten Qstockissa ja viikot ovat hurahtaneet töissä. Huh, nyt onneksi voi hieman huokaista, vaikka hauskaa on ollut!
Kuusamossa kävimme patikoimassa pienen karhunkierroksen, joka on siis 12 kilometriä pitkä vaellusreitti. Olen pienestä asti tykännyt vaellella metsissä, sillä olen maalta kotoisin ja metsä on ollut osa elämää sieltä saakka. Oli ihana päästä kävelemään kauniissa maisemissa ja nauttia eväitä nuotion äärellä. :)
Viime aikoina olen pohtinut paljon sitä, mikä on oikea määrä liikuntaa ja millaista liikuntaa sen pitäisi olla. Luulenpa, että vastaus kysymykseen on: Mikä sinusta itsestäsi tuntuu hyvältä. Täytyy löytää tasapaino. Ajatukseni pohjautuvat pitkälti Katri Mikkilän ajatuksiin, joista luin Se erilainen fitness-blogi -blogista ja asioita laittoi miettimään Kuusamon reissulla lukemani Aamulehden juttu, jossa Katri Mikkilä kertoo kehopositiivisuudesta.
Lukioiässä en pitänyt kävelyä liikuntana ja olisin ajatellut vaellusreissua ajan hukkaamisena raskaammalta "oikealta liikunnalta". Ajattelin, että elän sitä terveellisemmin, mitä enemmän liikun ja mitä "paremmin" syön eli mitä vähemmän kaloreita kertyy. Jälkeenpäin on helppo huomata, että ajattelutapani oli aivan vinksallaan.
Nykyään olen sitä mieltä, että liikuntaa on sopivasti, kun siitä tulee hyvä olo niin henkisesti kuin fyysisesti. Terveellisyys on minulle nykyään yhtä kuin hyvä olo - ei mahdollisimman vähän kaloreita ja kuusi kertaa viikossa hikiliikuntaa. Liian usein kuitenkin lähden edelleen liikkumaan, vaikka kroppa olisi jo aivan väsynyt, koska vanha ajattelutapa kummittelee taustalla edelleen.
Opettelen olemaan itselleni armollisempi ja ajattelemaan, mikä tuo oikeasti hyvän olon. Nykyään voin syödä jäätelöä huoletta, kun tiedän, että nautin siitä sekä antaa kroppani levätä, kun se sitä kaipaa. Ajattelen sitä, mikä tekee onnelliseksi.
Tutkitusti onnelliset ihmiset elävät pidempään ja uskon, että terveelliseen elämäntapaan kuuluu joustavuus, ei ehdottomuus. Terveellistä on nauttia elämästä kuitenkin kehoa kuunnellen, sillä keho on viisas. Keho kyllä osaa pyytää liikuntaa ja ravintorikasta ruokaa, kun sitä kuuntelee ja uskon Katri Mikkilän ajatuksiin siitä, että jokaisen on vain löydettävä sellainen tapa liikkua, joka tuottaa iloa ja hyvää oloa sekä tuntuu itselle sopivalta.
Loppujen lopuksi elämä on turhan lyhyt murehdittavaksi ja kannattaako kaikkea ottaa niin vakavasti tiukkapipoillen. Itse haluan vanhana kiikkustuolissa viimeisinä päivinäni miettiä sitä, miten nautin joka hetkestä ja toteutin unelmiani. Tuskin mietin tuolloin, söinkö sitä yhtä kakkupalaa tai tuliko treenikertoja kaksi vai kuusi viikossa. Nautitaan elämästä!
Ihanaa ja rentoa alkavaa viikkoa kaikille!
Jenska ❤

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017
Gluteenittoman ruokavalion testailua ja korvapuustit (GL, M)
Päätin pari viikkoa sitten testata, miten gluteeniton ruokavalio vaikuttaa olooni ja toistuviin vatsakipuihin. On tullut huomattua, että vatsakipuja on ollut vähemmän, mutta osana on saattanut vaikuttaa myös maitotuotteiden vähentäminen. Tiedä sitten, onko helpotusta oloon tuonut maidon vaiko gluteenin poisjättäminen. :-D
Parin viikon kokeilu liittyy oireisiini, jotka viittaavat ärtyvän suolen oireyhtymään. Kävin kesäkuussa lääkärillä ja testeistä ilmeni, ettei keliakiaa tai laktoosi-intorelanssia pitäisi ainakaan olla verikokeiden mukaan. Voisiko kyseessä olla myös yliherkkyys gluteenille tms? En tiedä.
Osana parin viikon kokeilua halusin testata, miten onnistuu gluteenittomien korvapuustien leipominen, koska rakastan leipomista sekä korvapuusteja. Kanelin ja kardemumman yhdistelmä on yksi lemppareitani! ♥
Huomasin, että taikinaa on huomattavasti vaikeampaa käsitellä ja jauhoja olisi tehnyt mieli lisätä ja paljon! Yritin kuitenkin malttaa mieleni, ettei taikinasta tulisi kypsänä liian kovaa. Lisäksi käytin reseptin mukaisesti muscovadosokeria, joka tuntui valuvan leivinpaperille aika lahjakkaasti muodostaen pullien ympärille mustat sokeripohjat... No, eipä se makua haitannut, sillä näistä tuli kyllä hyviä ja koko pellillinen tuli syödyksi. :-D
Tein pullat Soppa365:stä löytyvän ohjeen mukaan. Kasvirasvana käytin valmiiksi Becel Juokseva kasviöljyvalmistetta.
Täytyy kokeilla uudestaan vielä tällä ohjeella ja ehkä uskallan lisätä enemmän jauhoja ja vähennän sokerin määrää, jonka laitan taikinan väliin. Vinkkejä gluteenittomaan leivontaan otan ilomielin vastaan! :-)

tiistai 18. heinäkuuta 2017
Tervetuloa blogiini!
Heippa!
Mukavaa, että eksyit blogini sivuille! Olen aika alkutekijöissä blogin kanssa, mutta tästä lähdetään kehittämään niin ulkoasua kuin sisältöäkin! Ensiksi haluan kuitenkin avata, kuka olen sekä mistä ja miksi blogiani kirjoitan.
Olen 20-vuotias nuori naisenalku Oulusta, mutta syntyperältäni olen kuitenkin savolaenen. Muutin Ouluun kauppatieteiden opintojen perässä vuonna 2015 ja täällä tulee pyörittyä vielä useampi vuosi. :-)
Minua kiinnostavat hyvinvointi ja terveellinen elämä, joista tulen kirjoittamaan paljon omasta näkövinkkelistäni. Näitä aiheita käsitteleviä blogeja on nykyään pilvin pimein, mutta kirjoitan omaksi ilokseni ja on mukavaa, jos tekstini herättävät myös sinussa kiinnostusta ja ajatuksia!
Blogini tulee varmasti hakemaan aluksi suuntaansa, mutta reseptien kehitteleminen ja ruoka ovat aiheita, jotka kiinnostavat minua erityisesti. Tähän väliin voisin vielä mainita, että kärsin ärtyvän suolen oireyhtymästä (lyhyemmin ibs, mikä sanahirviö tuo suomennos... :'D), joten pyrin julkaisemaan ruokaohjeita, jotka sopivat herkkävatsaisille ja tekevät hyvää niin kropalle kuin mielellekin!
Liikunta on tärkeä osa arkipäivääni, joten luonnollisesti arkipäivästäni kirjoittaessa tekstit käsittelevät myös esimerkiksi kuntosalitreenejä ja lenkkeilyä. Työn alla itselläni on tällä hetkellä myös rennompi ote elämään, mikä näkyy blogissani varmasti myös syvällisempinä, mielen hyvinvointia käsittelevinä ajatuksina.
Tervetuloa siis lueskelemaan ja jakamaan ajatuksia kanssani! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)