Sitä vanhettiin taas vuodella, nimittäin nyt sitä ollaan 21 vuotta. Myös poikaystävälläni on pari päivää ennen minua synttärit, joten vietimme yhteisen synttäriviikonlopun käymällä Hailuodossa ja ulkona syömässä. Valmistimme myös toisillemme aamiaiset, poikaystäväni minulle lauantaina ja minä hänelle sunnuntaina. ❤
Hailuoto on kaunis saari ja kunta Oulun lähettyvillä, minne pääsee lautalla. Otimme piknik-eväät mukaan ja menimme rannalle nauttimaan päivästä kera skumpan ja muutaman kirjan.
Hailuoto onkin yksi Oulun seudun kuuluisimpia turistikohteita ja voit lukea siitä lisää täältä.
Synttäreiden kunniaksi tein bataattisuklaakakun, jonka päälle tuli taatelikuorrute ja tuoreita mansikoita. Tästä tuli niin hyvää! Kannattaa antaa kakun odottaa seuraavaan päivään, sillä pohjan maku paranee jääkaapissa yön yli. Pohja on tehty mukaillen Terveelliset herkut -blogin reseptiä. Mums!
Bataattisuklaakakku (GL, M)
Pohja:
250 g bataattia
2 munaa
2 rkl raakakaakaojauhetta
2 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 dl ruokokidesokeria
1 tl leivinjauhetta
0,5 dl maitojuomaa (esim. mantelimaito)
Keitä bataatit ja soseuta ne esimerkiksi yleiskoneessa/sauvasekoittimella maitojuoman kanssa.
Vaahdota munat kunnolla ruokokidesokerin kanssa ja yhdistä bataattisoseeseen.
Yhdistä kuivat aineet ja siivilöi nekin mukaan taikinaan.
Vuoraa 18cm-kokoinen irtopohjavuoka leivinpaperilla ja voitele reunat kookosöljyllä. Paista taikinaa 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.
Jäähdytä kunnolla ennen kumoamista!
Taatelikuorrute:
10-15 taatelia
0,5-1 dl vettä
1 rkl kookosöljyä
Lisäksi tuoreita mansikoita
Laita kaikki ainekset yleiskoneeseen/blenderiin ja tarkista koostumus. Lisäile vettä tai taateleita haluamasi koostumuksen mukaan.
Levitä kuorrute jäähtyneen ja tarjoiluastialle kumotun pohjan päälle.
Koristele mansikoilla!
Huom! Kakku ei välttämättä sovi IBSistä kärsiville. Bataatti ja taateli voivat aiheuttaa oireita. Itselläni maha kestää hyvin bataattia, mutta taatelia vain tietyissä määrin. Yksi pala kakkua päivässä ei kuitenkaan aihettanut vatsakipuja. :)
Mukavaa alkavaa syksyä!
♥ Jenska
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti